Watseka Wonder
Intro
”me kaikki etsimme totuutta, älkäämme niin ennakkoluulojen sokaisemia, että tympääntyisimme sen kääreisiin ja epäonnistuisimme löytääksemme kauniin aarteen niin tiukasti sisällämme”
ahmimisen sanat Spiritualistinen saarnaaja, tohtori E. Winchester Stevens kertomuksessaan hengellisestä Riivauksesta, joka tapahtui syvällä Yhdysvaltain Keskilännessä keväällä 1878. Se kesti useita viikkoja, ja koko Watsekan kaupunki, 1500 asukkaan pikkukaupunki irokeesien piirikunnassa, todisti sen oudon pitkään ja julkisesti. Lukuisten outojen sattumusten joukossa on tarina nuoresta tytöstä nimeltä Lurancy Vennum ja Mary Roffin kummallisesta henkisestä ruumiillistumasta. Tämä on synkkää historiaa, jossa faktat ovat pahempia kuin fiktio.
Watseka
Watseka sijaitsee muutama kilometri itään Illinoisin irokeesin piirikunnan keskustasta. Se perustettiin vuonna 1865, ja se oli ollut olemassa useita vuosia aiemmin nimellä South Middleport, mutta nimettiin uudelleen vuonna 1865 ja perustettiin kreivikuntien istuimeksi. Aiempina vuosina Lähialueella oli sijainnut Middleport, kreivikunnat ennen Peorian ja Oquawkan rautatien rakentamista sekä useita muita, toisistaan poikkeavia asutuskeskuksia. Vuoden 1865 uudelleennimeämisen myötä suurin osa, mukaan lukien Middleportin kaupunki, oli sulautunut Watsekaan, joka suhteellisen nopeasta kasvustaan huolimatta piti hallussaan vain vaatimatonta, mutta vaurasta noin 1 500 asukkaan väestöä. Näistä 1 500 oli Vennumin perhe, jota johtivat Thomas Jefferson Vennum ja hänen vaimonsa Lurinda Vennum, jotka olivat avioituneet Fayetten piirikunnassa vuonna 1855. He olivat hartaasti ortodoksinen kristitty perhe ja oli seitsemän lasta välillä 1857 ja 1874, Florence Isabel, Henry, Elmer, Mary Lurancy, Laura, Schuyler ja Frank Vennum, vaikka se näyttää siltä, että vain neljä selvisi lapsenkengissä, heidän viides lapsi ja kolmas tytär Laura kuoli vuotiaiden vain yhden päivän vanha.
Watsekasin uudelleennimeämisen aikaan Vennumin perhe asui pienessä siirtokunnassa 8 mailin päässä, vaikka suvun nimi oli alueella hyvin tunnettu, Thomasin isovanhemmat olivat olleet kreivikunnan ensimmäisiä uudisasukkaita, kun taas hänen veljensä oli Middleportiin perustetun ensimmäisen pankin omistaja. Thomas ja Lurinda asettuivat lopulta asumaan Watsekaan vuonna 1871 ja asuivat suuressa runkotalossa kaupungin länsilaidalla. Lapsikuolleisuuden vaikeutta lukuun ottamatta he elivät melko mukavaa elämää. He olivat hyvin pidetty ja kunnioitettu paikallisten kaupunkilaisten ja nautti terveitä suhteita koko kaupungin mukaan lukien veli, joka oli valittu pormestari vuonna 1872. Elämä oli vennumin perheelle mukavaa. Se oli ainakin, kunnes heinäkuussa 1877, kun asiat heidän toinen tytär, Lurancy otti jotain outoa kääntyä vaikealle polulle, joka venytti rajoja heidän hyvä paikallinen Maine.
Lurancy Vennum
Lurancy Vennum oli 13-vuotias vuonna 1877. Hän oli syntynyt 16. huhtikuuta 1864 Milford township, aivan etelään mitä tulisi Watseka. Tunnetaan Rancy, hän oli unassuming, jos ei hieman kourallinen, pelaa hänen veljensä, 15-vuotias Elmer, kaksi vuotta hänen vanhempi ja 8-vuotias Schuyler viisi vuotta hänen nuorempi. Nuorekkaan riehakkuutensa lisäksi hän oli aikansa tyttö kaikin tavoin: hän auttoi ahkerasti äitiään kotitöissä eikä osoittanut merkkejä mistään epätavallisesta. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla 1877 hän kuitenkin kääntyi jyrkästi kohti sairautta, jota useimpien nuorten tyttöjen olisi vaikea selittää edes nykyaikana. Hänellä oli ollut vaikeuksia nukkua ja hän selitti vanhemmilleen, että
”huoneessani oli eilen illalla ihmisiä, ja he kutsuivat’ Rancy! Rancy!! tunsin henkäyksen kasvoillani.”
Lurancy teki kuten useimmat pikkulapset tällaisessa tilanteessa ja herätti vanhempansa pelkoon, mutta äidin vietyä hänet takaisin vuoteeseen hän torkahti pian. Seuraavana yönä, samanlainen tapahtuma tapahtui, jälleen kerran Lurancy oli hätkähdyttänyt hereillä henkilöt hänen huoneessaan huutaa hänen nimeään ja jälleen kerran, hän herätti hänen äitinsä, joka otti hänet takaisin vuoteeseen, nukkui hänen vierellään, kunnes hän nukahti. Tämä sarja huono yöunet oli aivan tavallisesta, kunnes nyt Lurancy ei ollut koskaan ollut mitään outoja sairauksia tai ongelmia, paitsi bout tuhkarokko, kun hän oli 9-vuotias. 11. heinäkuuta hänen tilansa huononi vakavasti. Kun hän istui olohuoneen lattialla ompelemassa, hänen äitinsä kysyi häneltä, voisiko hän alkaa valmistaa ehtoollista ja kun hän seisoi, hän pysähtyi kappaleisiinsa, kääntyi äitinsä puoleen kalpein kasvoin sanoen,
”Ma, I feel bad, I feel so queer”
ennen kuin hän putosi lattialle läjään, ilmeisesti siinä tilassa, että joku sai kohtauksen. Ensimmäisen kaatumisen jälkeen hän makasi jäykkänä maassa lähes viisi tuntia, ennen kuin palasi tajuihinsa, jolloin hän pystyi vain kertomaan äidilleen tunteneensa olonsa ”hyvin oudoksi ja omituiseksi”. Hänen äitinsä laittoi hänet nukkumaan ja ensimmäistä kertaa moneen päivään hän nukkui hyvin. Hänen vanhempansa olisivat voineet ajatella, että tämä oli ainakin teh end hänen levoton nukkua, teoria, joka voi hyvinkin olla totta, mutta se oli vain alkua koko eri sarjan ongelmia, jotka osoittautuisivat paljon vaikeampi hallita.
seuraavana päivänä, 12. heinäkuuta, Lurancy jälleen kaatui näennäinen sovi, mutta tällä kertaa, kun hän makasi jäykkä lattialla, hänen lihakset jäykkä ja opetti, hänen raajat taipumaton, hän alkoi puhua hänen vanhempansa, jotka voivat vain katsella tilassa hämmennystä ja huolta. Tämä tuli vielä huolestuttavammaksi, kun Lurancy alkoi puhua hengistä, joita hän saattoi nähdä huoneessa yhdessä vanhempiensa kanssa.
” maatessaan kuin kuolleena hän puhui vapaasti, kertoen perheelle, mitä henkilöitä ja henkiä hän saattoi nähdä, kuvaillen heitä ja kutsuen joitakin heistä nimeltä. Hän mainitsi muun muassa sisarensa ja veljensä, sillä hän huudahti: ’Voi äiti! Etkö näe pikku Lauraa ja Bertietä? Ne ovat niin kauniita!”
niin hälyttävä kuin puhe epäilemättä olisikin ollut, se oli toinen järkytys Herra ja rouva Vennumille, veli ja sisar, joista lurancy puhui, olivat kuolleet hänen ollessaan vain kolmevuotias ja olivat tuskin tunteneet heitä, Laura selviytyi vain yhden päivän syntymänsä jälkeen.
lopulta, kun oli kulunut useita tunteja, Luranssi palasi jälleen normaaliksi, jäykkyys hellitti ja tajunta palautti hänet normaaliksi itsekseen, mutta kohtaukset jatkuivat. Koko heinäkuun ajan ne näyttivät vain kiihtyvän voimakkuudeltaan, ja kesän lopulla hän sai säännöllisiä kohtauksia, joissa hän makasi jäykänä ja kuvaili sitä, mitä hän kutsui ”taivaaksi”, oudoksi kaukaiseksi henkimaailmaksi, jossa asui henkiä, joita Lurancy oli kutsunut ”enkeleiksi”. Käytös oli luonnollisesti hälyttävää hänen vanhemmilleen, jotka olivat syvästi uskonnollisia ja hartaasti ortodokseja. Onneksi syyskuussa kohtaukset näyttivät menneen ohi ja Vennumin taloudessa palattiin levottomaan normaalitilaan, jos joku kantaisi huolta siitä, että kohtaukset palaisivat, se ei kuitenkaan olisi ollut perusteetonta.
marraskuun lopulla, 27.päivän iltana, Luranssi sairastui jälleen kivuliaasti. Hän valitti vatsakipuja, jotka iskivät yli 5-6 kertaa päivässä, joka päivä kahden viikon ajan. Kohtausten aikana hän paineli kehoaan kivuissa niin paljon, että pään sanottiin kyenneen koskettamaan hänen jalkojaan. Hyökkäysten aikana hänen sanottiin palaavan hurmostilaansa, ja hän puhui enkeleistä ja hengistä sekä maailmasta, jossa he asuivat, jota hän kutsui taivaaksi. Nämä jaksot jatkuivat kaksi viikkoa, ja joka päivä tulossa yhä vaikeampi tehtävä sekä Lurancy, läpi kipua, ja hänen äitinsä katsomassa avuttomana, kestää. Nämä tuskalliset kohtaukset päättyivät äkisti 11. joulukuuta, mutta vaikka kipu näytti menneen ohi, transsit hän joutui aikana, vain voimistui edelleen.
heidän tilanteensa muuttui yhä synkemmäksi, kun perheen ulkopuoliset, paikalliset naapurit ja kaupungin vanhimmat perheet alkoivat puhua ja ehdottivat, että Lurancy oli mielisairas ja että hänet piti lähettää mielisairaalaan. Luranssi oli vuodenvaihteessa vaipumassa näihin transseihin jopa 12 kertaa päivässä ja joka kerta mitä tahansa yhdestä kahdeksaan tuntiin. Vaikka hän istui keskustelemassa enkelien kanssa, hän ilmestyi onnellisena ja autuaana tietämättään, kun hän kertoi huolestuneille vanhemmilleen, että hän oli matkustanut taivaaseen.
Herra ja rouva Vennum olivat hakeneet koko kohtauksen ajan apua Luranssiin ja hän oli ollut kahden paikallisen lääkärin hoidossa. Vuoden 1877 talveen saakka tohtori L. N. Pittwood oli yrittänyt, mutta ei ollut saanut otetta Luranssia vaivaavan mystisen sairauden vaikutuksista, ja uuteen vuoteen mennessä hän oli luovuttanut hoitonsa toiselle paikalliselle lääkärille Tri Jewettille. Molemmat lääkärit Jewett ja Pittwood olivat nykyaikaisia lääketieteen harjoittajia, joilla oli potilaita kaikkialla Watsekassa, mutta kun kumpikaan ei ollut saavuttanut mitään tuloksia hänen tilassaan, tuli jälleen puheluita saada Lurancy apua paikallisesta mielisairaalasta. Hänen vanhempiensa vastalauseista huolimatta pastori B. M. Baker, Watseka metodistipappi, kirjoitti mielisairaalaan ja jätti anomuksen hänen siirtämisestään osastolle. Heidän joukossaan oli kuitenkin joitakin paikallisia, jotka eivät juuri uskoneet mielisairaalaan ja jotka olivat myötämielisiä.heidän joukossaan olivat paikalliset spiritualistit Asa Berry Roff ja hänen vaimonsa Ann, jotka näkivät Lurantiassa tilan, jonka he luulivat vain tunnistavansa.
Asa Berry & Ann Roff
Roffin perhe oli asunut pitkään Watsekassa ja asunut vain 200 metrin päässä vennumin perheen kodista. Viime vuosina he olivat muuttaneet suureen, kaksikerroksiseen punatiiliseen taloon kaupungin toiselle laidalle. Asa oli opiskellut suutariksi ennen kuin lähti kaupungista 19-vuotiaana etsimään onneaan. Vuonna 1841 hän tapasi ja meni naimisiin Ann Fentonin kanssa Indianan Independencessä, johon hän oli matkustanut kanootilla matkustaessaan kaupungista toiseen. Pari muutti syyskuussa 1847 irokeesien piirikuntaan, jossa hän perusti kenkäkaupan Middleportiin ja osti 1852 paikallisen sahan osakkeita, jossa hän työskenteli puutavaran sahaajana 18 kuukautta ennen kuin tuli valituksi irokeesien piirikunnan sheriffiksi 1854, alkoi lukea lakia ja nimitettiin asianajajaksi 1857. Pariskunnalla oli 10 lasta, joista 6 oli kuollut joko pienokaisina tai nuorina. William, Frances, Gaylord ja George eivät selviytyneet vauvaiästä, kun taas Fenton, Joseph ja Frank olivat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet irokeesien piirikunnan ulkopuolelle oman uransa perässä. Heidän vanhin tytär, Mary oli kuollut Watseka vuonna 1865, vuotiaiden 19-vuotias, kun taas heidän elossa tytär, Minerva, asui Watseka, käynnissä paikallinen kirja ja paikallaan store. Heidän rakentamansa punatiilinen talo oli kaupungin ensimmäinen tiilitalo. Roffin perheen maine yhteisössä oli ensiluokkainen, ja huolimatta siitä, että hän kärsi niin monien lasten kuolemasta ja valtavista taloudellisista menetyksistä maanlaajuisissa talousromahduksissa 1870-luvun puolivälissä, Asa Roffin sanottiin aina säilyttäneen iloisen ulkokuoren.
” luultavasti kukaan ihminen ei nykyään ole yhteisössä niin suuressa arvossa tai nauti luottamusta kanssakansalaistensa kunnioituksen keskellä täydemmässä määrin kuin tämän sketsin aihe. Hän on syystäkin Antelias, oikeudenmukainen, huomaavainen ja riippumaton. Hän noudattaa sitä, mitä opettaa, kuten hänen naapurinsa tietävät, ja antaa laupeuden laajojen manttelien peittää alleen lukuisia virheitä, sen sijaan että tuomitsisi liian ankarasti hairahtumisen.”
yllättäen ottaen huomioon yhteiskunnallisen asemansa kaupungissa Roffit olivat aktiivisia spiritualisteja. Vaikka spiritualismi 1870-luvulla Amerikassa oli vaikea pitää tarkkaa kirjaa, koska luonne seuraajien vastenmielisyys järjestäytyneitä ryhmiä, usko oli arvioitu määrä harjoittajia jossain satoja tuhansia, joidenkin arvioiden laskien miljoonia. Spiritualistisen liikkeen nousu oli alkanut 1800-luvun alkupuoliskolla, ja sen voitiin katsoa johtuneen helpoimmin teollistumisesta ja globalisaatiosta, kun ihmiset muuttivat enemmän, niin he myös joutuivat kosketuksiin uusien ajatusten kanssa. Käsi kädessä suurten ihmisliikkeiden kanssa tuli kuitenkin myös uusia tauteja, ja etenkin lasten ja pikkulasten kuolleisuus oli edelleen tuskallisen korkea. Kun keksintö uusia teknologioita, kuten lennätin, kaikki alkoi näyttää mahdolliselta, ihmiset viihdyttivät uusia, siellä ideoita helpommin ja tämä, pariksi puutteita ortodoksisen kristinuskon vaalia lohtua ikuisen tuonpuoleisen, ihmiset bagan etsivät uusia, lohdullisempia filosofioita, jotka voisivat lievittää heidän huoliaan ja vähentää surua he usein tuntenut heidän menetetty perheenjäseniä.
pohjimmiltaan spiritistit uskoivat ikuisen tuonpuoleisen olemassaoloon, jossa kuolleiden henget elivät ikuisesti ja siten niihin voitiin ottaa yhteyttä ja keskustella vapaasti meedioiden, transsien ja istuntojen harjoittamisen kautta. Kaikilla hengillä oli synnynnäinen kyky kommunikoida elävien kanssa, mutta usein elävien puolella tarvittiin henkimeediota, joka mahdollisti tiedonantojen vastaanottamisen, vaikka kenestä tahansa saattoi tulla meedio taidon opiskelun ja harjoittamisen kautta.
huolimatta siitä, että spiritismi oli laajasta ja kasvavasta seurastaan, se oli edelleen suhteellisen epäsuosittu uskomusjärjestelmä yleensä ortodoksisissa kaupungeissa, ja vaikka julkinen kertomus spiritualismista oli ”usko jos sinun täytyy, mutta älä saarnaa sitä”, aidan molemmin puolin lankesi raskaita ennakkoluuloja spiritistien pitäessä ortodoksisia uskovia valistamattomina kiihkoilijoina, kun taas vastakkainen näkemys oli, että spiritistit olivat Jumalaa pilkkaavia pakanoita, jotka sekoittivat taivaan ja maan niin räikeällä tavalla.
näistä erimielisyyksistä huolimatta Roffit näyttivät elävän melko rauhallista elämää, ja vaikka Watseka oli kaukana spiritualistisesta linnakkeesta, hän näytti ummistavan silmänsä uskonnoltaan. Ainakaan koko ajan siitä ei tehty kohtausta.
Asa ja Ann Roff ottivat asiakseen puuttua Luranssin tuomitsemiseen mielisairaalaan. He olivat seuranneet nuoren Vennum-tytön kanssa tilanteen kehittymistä suurella mielenkiinnolla. Ei vähiten siksi, että he uskoivat hänen ehkä kanavoineen henkiä puhuessaan taivaasta ja enkeleistä, vaan siksi, että heilläkin oli ollut tytär, joka oli kärsinyt oireista, jotka heidän mielestään näyttivät samanlaisilta, vaikka hän oli kuollut 12 vuotta aiemmin. Tällä kertaa he toivoivat voivansa tarjota apua, joten he ehdottivat Thomas Vennumille, että he kokeilisivat sen sijaan omaa vaihtoehtohoitoaan. Tey uskoi, että hulluuden sijaan Luranssi saattoi kärsiä eräänlaisesta riivauksesta tai ”Vieraiden mielten” hyökkäyksestä, kuten he asian vennumille esittivät. Lurancyn perhe oli aluksi epäileväinen, vaikka pitkän suostuttelun jälkeen ja hyvin mahdollisesti Oman oikeaoppisen taipumuksensa, suuren annoksen epätoivoa, he antoivat Roffien värvätä apua ja nähdä, mitä he voisivat tehdä. Ainakin se voi viivästyttää Lurancysin pääsyä turvapaikkaan hieman pidempään.
Roffit ottivat yhteyttä spiritistiseen tuttavaan nimeltä tohtori E Winchester Stevens, tohtori ja spiritualisti Janesvillestä, Wisconsinista ja 31. tammikuuta 1878 Asa Roff ja tohtori Stevens vierailivat Vennumin talossa tapaamassa Lurancya. Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, he tutustuivat Lurantiaan jo keskellä hänen transsiaan.
” tyttö istui lieden ääressä, yhteisellä tuolilla kyynärpäät polvillaan, kädet leuan alla, jalat tuolille käpertyneinä, silmät tuijottaen, joka suuntaan kuin vanha akka. Hän istui hetken hiljaa, kunnes tohtori Stevens siirsi tuoliaan, jolloin hän julmasti varoitti häntä tulemasta lähemmäksi. Hän esiintyi murjottavana ja kärttyisänä ja kutsui isäänsä ”vanhaksi mustaksi Mulkuksi” ja äitiään ”vanhaksi mummoksi”. Hän kieltäytyi kosketuksesta, edes kättelemästä ja suhtautui pidättyvästi ja murjottavasti kaikkiin paitsi lääkäriin, jonka kanssa hän ryhtyi vapaasti keskustelemaan.”
kun tohtori Stevens kysyi Lurancylta hänen nimeään, hän vastasi, että häntä kutsutaan Katrina Hoganiksi, 63-vuotiaaksi naiseksi Saksasta, joskin jatkokuulustelujen jälkeen hän muutti tahdikkuuttaan ja myönsi valehdelleensa. Hänen nimensä oli Willie Ganning, nuori mies, joka oli karannut isänsä Peter Ganningin luota. Hän antoi lyhyen elämäkerrallinen katsaus Willies elämän ja selitti, että kun pakeneminen, hän oli joutunut moniin vaikeisiin tilanteisiin ja mennyt useita nimiä ennen hänen lopullinen kuolema. Stevens kysyi häneltä, miksi hän oli takaisin hallussaan Lurancy, johon hän vastasi yksinkertaisesti,”koska haluan olla”. Tämän jälkeen luranssi vaihtoi kysymykset lääkärille kysyen,
” mikä on nimesi? Missä sinä asut? Ooksä naimisis? Hankkia lapsia? Montako poikaa? Montako tyttöä? Mikä on ammattinne? Millainen lääkäri? Miksi tulit Watsekaan? Oletko koskaan käynyt Etelänavalla? Pohjoisnavalle? Eurooppaan? Australiaan? Egyptissä? Ceylon? Benares? Sandwichsaaret? Valehteletko? Vetää kännit? Varastaa? Vannotko? Käytätkö tupakkaa? Teetä? Kahvia? Käytkö kirkossa? Rukoilla?”
Stevens vastasi kuuliaisesti kysymyksiin ja esitti ne siten Roffille Lurancyn puolesta, joka kieltäytyi kysymästä häneltä suoraan. Kysymysten esittäminen ei Stevensille juuri merkinnyt, vaikka hän panikin merkille, että Lurantialla oli huomattava maantieteellinen tietämys. Kun lääkäri ja Roff olivat kyselleet edestakaisin puolitoista tuntia tohtorin ja sen hengen välillä, jolla väitettiin olevan Lurancy, he lähtivät talosta, mutta kun he niin tekivät, Lurancy lyyhistyi lattialle ja vaipui jälleen hänen tuttuun, reagoimattomaan transsiinsa, jäykkään ja jäykkään. Stevens istuutui ja piti Lurancysin käsiä ojennettuna kysyen tällä kertaa suoraan Lurancylle itselleen. Lurancy vastasi lääkärille” enkelin armolla ja suloisuudella” ja selitti lääkärille olevansa tällä hetkellä ”taivaassa”. Stevens kysyi häneltä ”pahoista”, Katrinasta ja Williestä, joiden hän antoi riivata kehoaan ja Lurancy vastasi tietävänsä heistä ja katuvansa suuresti sitä, että he hallitsivat häntä. Täällä Stevens, joka näki polun mahdolliseen parannuskeinoon, ehdotti Lurancylle, että hän sen sijaan keskittäisi aikansa ollessaan tällä hetkellä taivaassa, löytääkseen paremman, positiivisemman hengen, jolla hän voisi antaa ottaa hänet haltuunsa.
” sitten saatuaan neuvon hän katseli ympärilleen ja tiedusteli näkemiltään, kuvailemiltaan ja nimetyiltä löytääkseen jonkun, joka estäisi julmia ja mielipuolisia palaamasta ärsyttämään häntä ja perhettä. Hän sanoi pian:” täällä on paljon henkiä, jotka iloiten tulisivat”, ja hän ryhtyi jälleen esittämään nimiä ja kuvauksia kauan sitten kuolleista henkilöistä; joitakuita hän ei ollut koskaan tuntenut, mutta paikalla olleet vanhemmat ihmiset tunsivat heidät.”
kaikista hänen mainitsemistaan nimistä Lurancy sanoi, että oli yksi, jonka enkelit halusivat tulla ja että hän oli henki, joka itse haluaisi tulla Lurancysin ruumiiseen.
”Her name is Mary Roff”
Mary Roff
Mary Roff oli tuttu nimi niille, jotka olivat teh huoneessa Lurancy, hän oli itse asiassa vanhin Roffs tyttäret, syntynyt 8th lokakuuta 1846 Warren County, Indiana. 1-vuotiaana hänen vanhempansa muuttivat Middleportiin. Keväällä 1847, kun Mary oli ollut noin 6 kuukautta vanha, hän oli ottanut sairas, kärsivät näennäinen sovi. Hänen vanhempansa oli vähän toivoa hänen hengissä, mutta sen jälkeen, kun useita päiviä hän toipui ja loppuun mennessä kaksi viikkoa lepoa, hän oli, kaikille, jotka katseli, hyvin ja terve jälleen. Se jäi kuitenkin lyhyeksi rauhalliseksi ajaksi, sillä kolme viikkoa myöhemmin hän sai jälleen samanlaisen kohtauksen. Nämä kohtaukset jatkuivat koko hänen lapsuutensa 3-5 viikon välein, kunnes hän saavutti 10 vuoden iän, jolloin ne voimistuivat. Maria kärsi toisinaan rykelmistä, jotka kestivät useita päiviä, ennen kuin hän lakkasi vähitellen olemasta ja jätti hänelle lyhyen hengähdystauon, mutta palasi aina takaisin. Luonnollisesti nämä jatkuvat FIS-kaudet vaativat veronsa Marilta. Hän tuli onnettomaksi ja epätoivoiseksi sovituksen jälkeen. Kohtausten ulkopuolella Maria oli muuten täysin normaali lapsi, hän opiskeli musiikkia ja häntä pidettiin valoisana ja hyvin varttuneena ikäisekseen. Hänen vanhempansa olivat ottaen huomioon hänen henkistä vakautta kuitenkin ja oli ottaen huomioon raskaan veronsa kohtaukset olivat ottamassa Mary. Kun hän oli 15-vuotias, he päättivät tehdä vakavia lääketieteellisiä yrityksiä parantaa hänet. Hän oli nähnyt useita asiantuntijoita ja jopa tehtiin 18 kuukautta vesiterapiaa Peoria, Illinois, muoto luonnollinen hoito, joka oli nähnyt terävä comeback koko 19th Century, kun potilaat olivat tunne enemmän irrallaan perinteisistä lääketieteellisistä käytännöistä, jotka olivat yhä enemmän tieteellisiä ja vaikea ymmärtää maallikko. Se käsitti laajan valikoiman käytäntöjä, joihin kaikkiin liittyi vettä, kuten kuumia ja kylmiä kylpyjä, tai potilaiden suihkuttamista lämpötiloiltaan vaihtelevalla vedellä, jolla pyrittiin stimuloimaan verenkiertoa ja hyödyntämään erilaisia vedenpaineita. Huolimatta kaikista heidän ponnisteluistaan, kuitenkin, Mary osoitti vain vähän merkkejä mitään parannusta ja hän usein valitti” möykky kipua ” hänen päänsä sisällä. Hän ryhtyi vuodattamaan verta Iilimadoilla kiinnittäen niitä ohimoihinsa helpottaakseen kallossaan tuntemaansa painetta. Maria nautti siitä niin paljon, että hän käytti iilimatoja omalla ajallaan tehden niistä lemmikkejä. Huolimatta hänen ottaen ystävällisesti verenvuodatus kuitenkin, se ei osoittautunut riittävän tehokkaaksi, ja lauantaina, 16 heinäkuu 1864, kun taas Mary oli 19-vuotias, hän otti veitsen puutarhaan ja hakata pois hänen käsivartensa, kunnes sammuu verenhukka. Kun hän tuli tajuihinsa, täydellisen epätoivon tilassa, hänestä tuli väkivaltainen, ja tarvittiin viisi miestä pitämään häntä vuoteessaan. Hän oli menettänyt huomattavan määrän painoa edellisten kuukausien aikana, ja nyt, kun hän oli menettänyt niin paljon verta, hän makasi sängyssä shokissa eikä pystynyt muistamaan ketään ympärillään olevista ihmisistä. Hän oli kuitenkin törmäillessään lähellä kuolemaa saanut erikoisen uuden merkityksen.
” hänellä ei ollut mitään järkeä näkö -, tunne-tai kuuloaistissa luonnollisella tavalla, minkä kaikki mahdolliset kokeet todistivat. Hän pystyi lukemaan silmät sidottuina ja tekemään kaiken yhtä auliisti kuin terveenä ollessaan luonnollisen näkönsä avulla. Hän pukeutui, seisoi lasin edessä, avasi ja etsi laatikoista, poimi irtonaisia nastoja tai teki mitä tahansa ja kaikkea helposti ja vaivatta raskaan silmäsiteen alla.”
niiden käytöstapojen ja tehtävien joukossa, joita hän osoitti ollessaan silmät sidottuina, ilmeisesti kykenemättömänä näkemään millään luonnollisella näkökyvyllä, hän otti tietosanakirjan, etsi ”verta” koskevan merkinnän ja luki ääneen koko merkinnän, ja toisella kertaa, otti laatikollisen kirjeitä, jotka oli kirjoitettu hänelle ystäviltä ja perheeltä, ja luki jokaisen ulos huoneeseen. Kun Roff ja muut, mukaan lukien paikallinen pastori, yrittivät huijata häntä sijoittamalla omat kirjeensä Maryn omien kirjeiden joukkoon, hän huomasi petoksen välittömästi ja heitti kirjeet, joita ei ollut osoitettu hänelle, väkivaltaisesti huoneen poikki.
” lääkäreillä hänen erikoista tilaansa tai tilaansa kutsuttiin katalepsiaksi. Cergyn kanssa se oli yksi Jumalan kaitselmuksen mysteereistä, jonka kanssa meillä ei pitäisi olla juuri mitään tekemistä. Toimittajilla, jotka ovat velvollisia olemaan leveitä tai hiljaisia, se oli fits tai jokin selittämätön ilmiö. Kaikki väsymättömät ponnistelut yrittivät ratkaista tämän mysteerin ja saada selville, mikä sai aikaan niin outoja ja ihmeellisiä ilmauksia.”
tämä lyhyt ajanjakso toi Marialle pienen määrän paikallista mainetta, sillä monet Watsekan asukkaat tulivat todistamaan hänen luonnottoman näkövoimansa ja hänen tarinansa kirjoitettiin paikallislehdessä. Hänen kohtaukset edelleen jatkui kuitenkin, ja siellä oli selvä työntää perheen sijoittaa Mary osaksi mielisairaalassa. Heinäkuun 5. päivänä, kun taas kolmen päivän vierailun Peoria, hän heräsi, söi aamiaisen ja sitten vetäytyi sänkyyn makaamaan. Vähän sen jälkeen, hänen vanhempansa kuulivat hänen huuto ja otti er makuuhuone, löytää hänet sovi sängyllä, mutta tällä kertaa, hän ei tullut tajuihinsa. Mary kuoli samana aamuna, 5. heinäkuuta vaikean ja myrskyisän elämän jälkeen, vain 19-vuotiaana.
juuri nämä raivokohtaukset innostivat Roffit niin kovasti tiedustelemaan Herra ja rouva Vennumilta, että he olivat nähneet samanlaisia ongelmia oman lapsensa kanssa ja niin olivat myös nähneet, kuinka vähän apua mielisairaalasta voisi olla. Heidän puuttumisensa Lurancy Vennumin tilanteeseen voidaan miltei nähdä kostona kaikista havaituista puutteista, joita heillä saattaa olla oman lapsensa kuolemasta. Oli merkillistä, että kun tohtori Stevens ehdotti Lurancy löytää positiivisempi henki riivata häntä, hän tapahtui koko Mary Roff, kuollut 12 vuotta ennen, kun Lurancy oli vain kolme vuotta vanha. Omistautuneena spiritualistina Roff oli luonnollisesti enemmän kuin tyytyväinen siihen, että hänelle tarjoutui nyt mahdollisuus puhua kuolleen tyttärensä kanssa jälleen, ja kun Lurancy ehdotti tohtori Stevensille, että Mary Roffin henki olisi halukas auttamaan häntä, hän puuttui välittömästi asiaan.
”Yes, let her come, we’ ll be glad to have her come.”
Roffin talo
seuraavana päivänä, 1. helmikuuta aamulla, Herra Vennum pysähtyi Roffin toimistoon ja selitti, että näytti siltä, että Mary oli tullut kuten oli luvattu ja hän pyysi Roffia käymään,
” hän vaikuttaa lapselta, joka on todellinen koti-ikävä, joka haluaa nähdä äitinsä ja isänsä ja veljensä.”
kävi ilmi, että Luranssi oli näytellyt muutakin kuin vain pientä koti-ikävää. Näytti siltä, että hän oli täysin kulutetaan henki Mary Roff, koska hän ei tunnista mitään Vennum perhe, ei talo, jossa hän oli viettänyt edellisen 14 vuotta elävät. Hänestä oli tullut lempeä, kohtelias ja arka, ja hän itki toisinaan vaatiessaan, että hän halusi palata kotiin. Tämä käytös jatkui seuraavan viikon, kunnes lopulta rouva Roff ja hänen tyttärensä Minerva lähtivät vierailemaan Vennumin talossa nähdäkseen itse lurancysin käyttäytymisen muuttuneen. Kun he lähestyivät taloa, Lurancy nojasi ikkunasta ja nähdessään heidän saapumisensa kääntyi oman äitinsä ja isänsä puoleen, jota hän ei vieläkään tunnistanut, ja huusi:
” sieltä tulee äitini ja sisareni Nervie!”
Nervie oli nimi, jota Maria oli kutsunut Minervaksi lapsuudessa, kauan ennen Luranssin syntymää itse. Hän halasi heitä heidän saapuessaan, mutta kun he olivat lähteneet samana iltapäivänä, Herra ja rouva Vennum huomasivat, että Luranssi oli tullut vain enemmän koti-ikävä. Hän puhkesi usein kyyneliin ja aneli, että saisi palata kotiin. Lopulta Herra ja rouva Vennum hieman vastahakoisesti ottivat Roffin puheeksi ajatuksella, että Lurancyn pitäisi mennä Roffin taloon katsomaan, voisiko sillä olla myönteisempi vaikutus. Roffit suostuivat, ja 11. helmikuuta Lurancy lähti rouva Roffin mukaan jäädäkseen pidemmäksi aikaa perheen luo. Kun he kävelivät kaupungin halki, Lurancy suuntasi aivan toiseen taloon väittäen, että se oli hänen kotinsa, ja rouva Vennumilta vaadittiin jonkin verran suostuttelua vakuuttaakseen Lurancyn erehtyneen. Kuten kävi ilmi, talo, että hän oli ottanut kotiinsa oli itse asiassa talon Roffs oli alun perin miehitetty elinaikana Mary, vaikka he olivat sittemmin siirretty hänen kuolemansa jälkeen. Kun he saapuivat taloon, jossa Roffin perhe nyt asui, Lurancy tervehti perhettä kuin omaansa, tunnisti heidät kaikki ja halasi heitä hellästi. Mr Roff kysyi häneltä, kuinka kauan henki Mary aikoi jäädä ja Lurancy vastasi, että hän jäisi kunnes ”jonkin aikaa toukokuussa”, ja niin se oli, että Lurancy viettäisi kolme kuukautta ja kymmenen päivää elävät Roff kotitalouden, alle huolta Roffs, kanssa Lurancy pelaa joka vähän osa heidän kuolleen tyttärensä Mary.
kaikki Watsekan kaupungissa eivät kuitenkaan olleet niin valmiita uskomaan tähän asiaintilaan. Kuten jo mainittiin, suurin osa kaupungista oli ortodoksikristittyjä ja spiritismi, huolimatta sen suuresta ja alati laajenevasta seurauksesta, sai osansa kriitikoista. Paikallinen pappi, pastori Baker kertoi Roffille, että
” luulen, että tulette näkemään ajan, jolloin toivoisitte lähettäneenne hänet mielisairaalaan.”
osa heidän lähisukulaisistaan oli vielä murskaavampia mielipiteissään.
” mieluummin seuraisin tyttöäni hautaan kuin antaisin hänen mennä Roffeille ja tulla spiritualistiksi.”
sillä välin Tri Jewett piti kiinni aseistaan vakuuttuneena siitä, että hänen katalepsiadiagnoosinsa oli oikea. Koko ajan, kun epäilijät raivostuivat ja lääkäri piti kiinni diagnoosistaan, – Lurancy osoitti paljon erikoisempia oireita Roffin talossa.
hän tunnisti kaikki talossa asuneet, jatkoi Minervan kutsumista lapsuudenaikaisella Nervie-lempinimellään, tunnisti naapureita, perhetuttuja ja tervehti heitä kaikkia ikään kuin he olisivat olleet kauan kadoksissa olleita ystäviä. Samaan aikaan, aina kun hänen oman perheensä jäseniä vieraili, hän ei vieläkään tunnistanut heitä sen lisäksi, mitä hän vasta äskettäin tiesi. Asa Roffin kirjoittamassa kirjeessä tohtori Stevensille hän totesi,
” Mary on täysin onnellinen; Hän tunnistaa kaikki ja kaiken, minkä tunsi ollessaan kehossaan vähintään 12 vuotta sitten. Herra Vennum on käynyt tapaamassa häntä ja hänen veljeään Henryä eri aikoina, mutta hän ei tiedä heistä mitään. Rouva Vennum ei vieläkään pääse tapaamaan tytärtään. Hän on ollut vain Mary siitä lähtien, kun hän on ollut täällä, ja tietää vain sen, mitä Mary tiesi. Hän on mennyt transsiin joka toinen päivä joinakin päivinä. Hän on täysin onnellinen.”
ihmisten lisäksi hän tunnisti myös monia Marian vanhoja tavaroita, kuten vanhan kirjelaatikon ja vanhan hatun, jota Maria aikoinaan käytti. Roffin taloon astuessaan hän tunnisti heti pianon ja yritti jopa soittaa sitä, vaikka yritys ei täysin onnistunut.
” hän yritti soittaa ja laulaa kuin yore. Laulut olivat hänen nuoruutensa kappaleita; kun seisoimme kuuntelemassa, tutut sävelet olivat hänen, vaikka ne tulivatkin toisen huulilta. Vaikutus onnistui kuitenkin vain osittain. Virittäytyen hymyillen läsnä olevalle perheelle hän huomautti: ”en saa sormiani toimimaan juuri oikein.”
Mary ei kuitenkaan pysynyt lurancysin ruumiissa yksinomaan, ja oli aikoja, jolloin muut henget pääsivät sisään, nainen Tennesseestä ja Roffien palvelijan isoäiti Charlotte, jolla oli kaareva selkä, horjuva kävely ja kyky neuloa. Kun häneltä kysyttiin hänen Lurancys-vartalostaan, hän näytti ymmärtävän, ettei se ollut hänen omansa, vaan Lurancysin ja että hän vain kontrolloi sitä henkenä ja kun häneltä kysyttiin käsivarresta, jonka hän oli leikannut aiemmin elämässään, hän veti hihansa ylös näyttääkseen arpensa. ”Tämä ei ole käsi”, hän sanoi, ” Tuo on maassa.”
hän osoitti myös selvänäköisyyttä, kun hän eräänä iltana käski Frank Roffia olemaan varovainen ja että häntä piti vahtia, sillä hän uskoi tämän pian sairastuvan. Samana yönä kello 2 Hän heräsi kuumeessa ja ajelehti tajuttomana. Roffit hakivat tohtori Stevensin, jonka he uskoivat olevan toisella puolella kaupunkia. Stevens oli ollut Roffien talossa aiemmin samana iltana ja kertonut heille, että sinne hän olisi menossa seuraavaksi, mutta illan hämärtyessä lääkäri oli kutsuttu takaisin naapuritaloon ja hän oli päätynyt pysähtymään yöksi. Mary toisti tiedon ja niin varmasti, kun Herra Roff soitti naapuriin tarkistaakseen, siellä oli tohtori Stevens, aivan kuten Mary oli ennustanut. Hän puhui myös taloista, joissa hän ei ollut käynyt henkilökohtaisesti, ja kuvaili yksityiskohtaisesti perheenjäseniä, kalusteita ja pohjapiirroksia, joita kaikki todistajat pitivät oikeina.
Luranssi palaa
ajan kuluessa Maryn maine kaupungissa jatkoi nousuaan. Syytökset mielenvikaisuudesta kaatuivat ja monet olivat yhtä mieltä siitä, että hän käyttäytyi ja käyttäytyi nyt ”kuin hyvätapainen lapsi”.
Maryn aika oli kuitenkin loppumassa, Lurancy oli ennustanut hänen palaavan jonkin aikaa toukokuussa ja niin se oli, että 19. toukokuuta Mary jätti lurancyn ruumiin lyhyeksi ajaksi, kun hän oli jälleen yhdessä äitinsä kanssa, joka oli iloinen nähdessään tyttärensä niin hyvin. Se oli lyhytikäinen ja pian Lurancy oli jälleen hallussaan Mary, mutta 21.toukokuuta, kuten hän oli aiemmin ennustanut Roff, hän valmis lähtemään lopullisesti. Hän käveli kaupungin halki sisarensa Minervan kanssa, jossa hän näytti hyppivän edestakaisin Marian ja Luranssin välillä nopeassa tahdissa, ennen kuin lopulta, kun hän lähestyi Vennumin taloa, hän tuli itsekseen ja Maria oli poissa luranssin ruumiista. Ainoa huomautus Lurantysta, että hän oli tuntenut jotain kuin hän olisi nukkunut. Watseka republican, jonka toimittaja oli nähnyt monia outoja vuorovaikutuksia tohtori Stevensin, Roffien ja Lurancyn välillä, kirjoitti seuraavan artikkelin koskien hänen paluutaan,
”tapaaminen hänen vanhempiensa kanssa kotona oli hyvin vaikuttava ja nyt hän näyttää olevan terve, onneton pieni tyttö, joka menee noin huomaten asioita, jotka hän näki ennen kuin hän sai kohtauksen, ja tunnistaa muutoksia, jotka ovat sittemmin tapahtuneet. Tämä on merkittävä tapaus, ja se, ettemme voi ymmärtää tällaisia asioita, ei poista näiden vastuuttomien ilmentymien olemassaoloa.”
Lurancyn palattua kotiinsa perheensä kanssa hän jatkoi elämäänsä onnellisena, eikä juurikaan palannut henkien maailmaan, vaikka hän kanavoikin Marya useaan otteeseen Roffien tullessa vierailulle. Vuonna 1882 hän meni naimisiin George Binning-nimisen maanviljelijän kanssa, joka asui 3 mailia Watsekan ulkopuolella, josta hän muutti 2 vuotta, kunnes vuonna 1884 muutti Kansasiin. Hän sai 11 lasta ennen kuin lopulta kuoli 87-vuotiaana vuonna 1952.
teorioita ja kritiikkiä
pohtiessamme mahdollisuuksia siihen, mitä Lurancy Vennumille tapahtui hänen ollessaan Roffin talossa, voimme joko hyväksyä tohtori Stevensin kertoman kertomuksen tai voimme lukea rivien välistä kehittääksemme toisen teorian. Yleisin selitys on, että Lurancy todella parantui hänen jaksoja masennus, mutta se ei ollut millään hengen keinoin, pikemminkin yksinkertainen sarja ehdotuksia. Kun Tri Stevens pyysi Lurancya valitsemaan toisenlaisen positiivisemman hengen, hän kehotti Lurancya jatkamaan toisen persoonallisuutensa parissa, olipa se mistä tahansa psykologisista tai fysiologisista syistä johtuvaa, tai puhtaasti lapsenomaisesta pilailusta, vaan kanavoimaan sen positiivisempaan suuntaan. Pohjimmiltaan Stevens oli poistanut negatiiviset ja vahingolliset vaikutukset tilanteesta ja korvannut ne sen sijaan sellaisella, joka voidaan nähdä positiivisena ja parantavana. Hän myös totesi, että tämä henki parantaisi Lurancyn ja kysyessään Lurancylta itseltään, milloin hän palaisi, hän asetti suhteen lopulliseksi. Kaikki tämä sisältyi ehdotukseen, että nykytilanne oli vain apu Lurancyn toipumiseen ja että hän olisi terve itse asettamaansa päivämäärään mennessä. Tämän teorian mukaan riippumatta siitä, tiesikö hän mitä oli tekemässä, hän itse asiassa paransi Lurantian varsin maallisilla keinoilla. Tämä teoria voidaan kuitenkin hyväksyä vain, jos on hylättävä monet todistukset ja aihetodisteiden paljous tapauksen epätavallisemmista piirteistä, selvänäköisyydestä, näkymättömien tai tuntemattomien asioiden tuntemisesta ja pelkästä kaukokatseisuudesta, jota tarvitaan näytelläkseen jonkun toisen tytärtä useita kuukausia.
jälkimmäiset tutkimukset & julkaisut
Lurancy Vennumin tapausta on tutkittu useita kertoja sen alusta lähtien, ja paranormaalin tutkijat ovat tarkastelleet sitä uudelleen ainakin kahdesti. Huhtikuussa 1890 Tri Hodgson psykologisen tutkimuksen seurasta kävi Watsekassa haastattelemassa monia alkuperäisiä todistajia. Vaikka tohtori Stevens oli jo kauan sitten kuollut, kun hän oli kuollut alle kymmenen vuotta Watsekan tapahtumien julkaisemisen jälkeen ja Lurancy itse oli muuttanut pois alueelta, hän onnistui haastattelemaan Roffin perhettä ja suurta osaa paikallisista kaupunkilaisista, jotka panivat nimensä todistajiksi tohtori Stevensin alkuperäiseen kertomukseen, ja päätteli, että hän,
”Ei löytänyt tyydyttävää selitystä, paitsi spiritualistista.”
tässä on syytä huomata, että vaikka Society for Psychical Research on ollut Täplikäs menneisyys, se on ainakin yrittänyt pysyä tieteen puolella ja tohtori Hodgson itse oli lähtenyt matkalle Watsekaan tuoreeltaan paljastaen kaksi suurinta spiritualistista huijaria pelissä ja oli ansainnut ”The Sherlock Holmes of Professional detectives of the supernatural” – tittelin. Hänet tunteneet kuvailivat häntä” ei spiritualistiksi ”ja vähemmän muodollisessa keskustelussa”epäileväksi Tuomakseksi”.
johtopäätös
Mitä siis tapahtui Luranssi Vennumille noina muutamina kuukausina vuonna 1878? Riivasiko Roffien edesmennyt tytär hänet todella, vai olivatko ne vain yli-innokkaan spiritismin saarnaajan sepittämiä tarinoita? Uskoopa alkuperäiseen kertomukseen tai ei, niin näyttää oikeudenmukaiselta olettaa, että tässä tapauksessa spiritismi voitti tavalla tai toisella. H. Addington Bruce kirjoitti New York Tribune-lehdessä vuonna 1908,
” jos vastuu luomisesta lepää tohtori Stevensillä ja Roffeilla, niin heille kuuluu myös kunnia parannuksesta.”