olisi vaikea kuvitella parempaa ajankohtaa ”Women House”-näyttelyn avajaisille, 2000-luvulla kuvataiteilijoiden Judy Chicagon ja Miriam Schapiron alkuperäiselle, vuonna 1972 julkaistulle Installaatiolle Womanhouse, jonka he tekivät yhteistyössä oppilaidensa kanssa CalArts Feminist Art Programissa Los Angelesissa.
uusi näyttely, joka avautui viime vuonna Ranskan museum La Monnaie de Paris ’ ssa ja kiertää nyt National Museum of Women in the Arts-museossa Washington DC: ssä, tulee #MeToo-liikkeen vanavedessä ja Yhdysvalloissa heti kansainvälisen naistenpäivän jälkeen. Kuraattoreilla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, kuinka paljon heidän ponnistelunsa vaikuttaisivat kulttuuriseen zeitgeistiin, kun he alkoivat suunnitella näyttelyä jo vuonna 2015.
Judy Chicago, Butterfly, koelevy #2 (1973-74). Kuva: Donald Woodman, courtesy of the artist and Salon 94, New York. ©Judy Chicago.
”kukaan ei tajunnut, että se osuu näin tärkeään hetkeen kulttuurisen muutoksen kannalta naisten kannalta työpaikalla”, sanoi museon apulaisintendentti Orin Zahra. ”Show resonoi enemmän, koska tämä nykyinen valokeilassa naisten asioita, vaikka se ei suoraan puhu seksuaalisesta häirinnästä. Kyse on siitä, miten arkkitehtuuri politisoituu—ja sen näkee niin koti-kuin työpaikallakin.”
Chicagolla ei myöskään ollut aavistustakaan, Millainen yllätys hänen alkuperäinen, stereotypioita kodista ja naisellisuudesta käsittelevä Naistentalonsa olisi. ”En tiedä, ymmärsinkö, kuinka radikaalin muutoksen aion tehdä”, hän kertoi artnet Newsille. ”1970-luvulla kaksi suurinta asiaa olivat seksi ja kotityöt. Sen jälkeen työelämään on tullut lisää naisia, jotka ovat taistelleet lasikattoa vastaan ja kokeneet meidän miesterrorismimme, eli seksuaalisen häirinnän.”Joissakin maissa naiset eivät edelleenkään saa poistua talosta, hän lisäsi.
Zanele Muholi, Katlego Mashiloane ja Nosipho Lavuta, uute.2, Lakeside, Johannesburg
Zanele Muholi, Katlego Mashiloane ja Nosipho Lavuta, uute.2, Lakeside, Johannesburg (2007). Kuva taiteilijan luvalla.
La Monnaie de Paris ’ n johtaja Camille Morineau sai idean Womanhouse-jatko-osan lavastamisesta jo vuonna 2015. ”Hän mietti tätä ajatusta sukupuolesta ja arkkitehtuurista”, Zahra kertoi artnet Newsille. ”Nykyaikaisista näyttelyistä, jotka käsittelivät tätä ajatusta naisista ja kotimaisuudesta laajemmin, oli ollut puutetta. Mikään ei mennyt Womanhousea pidemmälle.”
Morineu kokosi uuden show ’ n, joka käsittelee naisia koskevia teemoja, mutta laajemmin ja globaalimmin niitä ajatuksia, joiden kanssa Chicago ja Schapiro kamppailivat 1970-luvulla. mukana on 36 taiteilijaa 17 maasta, kuten Mona Hatoum, Zanele Muholi, Sheila Pepe, Martha Rosler, Cindy Sherman, Laurie Simmons, Rachel Whiteread ja Francesca Woodman.
Laurie Simmons, Walking House (1989). Valokuva: the artist and Salon 94, New York.
Schapiron nukkekoti, joka ei esiintynyt sarjan alkuperäisessä run-esityksessä Ranskassa, on ainoa alkuperäiseltä Woman Houselta mukana ollut teos. ”Women Housen” DC-iterointi lisää myös sarjan perhoslautasia, jotka Chicago teki ennen illalliskutsuja. Muita Naistentalon artisteja ei ole edustettuna.
alkuperäinen Naistentalo oli osa Chicagon ja Schapiron Calartsissa perustamaa feminististä taideohjelmaa. ”Olin nähnyt monien nuorten naisten tulevan luokseni jatko-opintojen kautta vain kadotakseni, ja halusin tehdä asialle jotain”, Chicago sanoi. Ohjelma oli seurausta samanlaisesta, jonka Chicago oli suorittanut Fresnossa edellisenä vuonna, ja suurin osa hänen oppilaistaan tuli hänen kanssaan Los Angelesiin. ”Ohjelma tavallaan räjähti. Se oli vähän kuin olisi ottanut kannen pois kiehuvasta vesiastiasta.”
Miriam Schapiro, Nukkekoti (1972). Kuva: Smithsonian American Art Museum.
”kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun suuri taidekoulu käänsi huomionsa naisopiskelijoiden tarpeisiin, Chicago sanoi. Kun hän oli nousemassa taiteilijaksi, ”taidemaailma oli lähes harvinaisen karu naisille. Jotta minut hyväksyttäisiin lainkaan, edes marginaalisesti, minun piti poistaa kaikki sukupuolen merkit työstäni, hän sanoi. ”Suurin kohteliaisuus oli kuulla, että maalasit kuin mies.”
vaikka hänen ohjelmansa oli suosittu, Chicagon ja hänen oppilaidensa LA: ssa oli silti löydettävä kokoontumistila. He olivat tavanneet täpötäydessä luostarissa, kun taidehistorioitsija Paula Harper teki ehdotuksen: ”’ miksi emme tekisi projektia talosta?'”Chicago muistutti.
Cindy Sherman, Nimetön Elokuva Vielä #84 (1978). Kuva: Cindy Sherman ja Metro Pictures, New York.
oppilaat löysivät ränsistyneen kartanon, joka tosin ränsistyneenä sopi heidän tarpeisiinsa. ”Työskentelimme kolme kuukautta muuttaen sitä ja tehden siitä asennuskuntoisen”, sanoi Chicago, joka osallistui in-your-face installation-Kuukautiskylpyhuoneeseen, jätesäiliöön, joka oli täynnä käytettyjä tamponeja.
”kyse oli siitä, että naiset valtasivat takaisin kotitilan, jonka monet naiset kokivat sorretuksi, koska heidät oli lokeroitu kotiäidiksi tai äidiksi, Zahra sanoi. ”Woman Housesta tuli paikka, jossa he pystyivät tuntemaan itsensä voimaantuneiksi ja vapautuneiksi ja tekemään taidetta luovalla vapaudella. Se oli niin vedenjakajahetki feministiselle taidehistorialle Yhdysvalloissa.”
Rachel Whiteread, Modern Chess Set (2005). The artist and Luhring Augustine, New York; Lorcan O ’ Neill, Rooma; ja Gagosian Gallery. ©Rachel Whiteread.
Zahra pitää nmwa: ta erityisen sopivana tapahtumapaikkana ”Naisten talolle”, jossa taiteilijat ottavat kodin takaisin, koska ”museon rakennus oli vapaamuurarien päämaja, eikä naisia päästetty. Nyt se on maailman ainoa tila, joka on omistettu naisten taiteen esittelylle ja säilyttämiselle.”
”instituutiona olemme aina korostaneet sukupuolten epätasa—arvoa ja yhteiskunnan valtarakenteita-se ydinajatus on todella rakennettu osaksi missiotamme”, hän lisäsi. ”Vaikka tämä liike on todella voimakas aika tuoda nämä asiat esiin, NMWA-näyttelyt ovat aina ja tulevat jatkossakin toistamaan tärkeitä yhteiskunnallisen tietoisuuden hetkiä.”
Judy Chicago, Kuukautiskylpyhuone (1972), osa alkuperäistä Womanhouse-installaatiota. Kuva courtesy of the Through the Flower Archives.
Chicagolle on jännittävää nähdä feminismi jälleen yhteiskunnallisen keskustelun kärjessä. Mutta hänestä on myös turhauttavaa, että artistit vasta nyt ”huomaavat” juuri ne samat asiat, joista hän on puhunut vuosikymmeniä. ”En koskaan kuvitellut, että elämme postfeministisessä maailmassa. Ajattelin, että se on hevonpaskaa”, hän sanoi. ”Vaikka muutoksia on tapahtunut hyvin paljon, niitä ei ole tapahtunut läheskään tarpeeksi—etenkään institutionaalisella tasolla.”
Zahra on samaa mieltä: ”we could have a Womanhouse 3.0 in 30 or 40 years.”
Laurie Simmons, nainen avaamassa jääkaappia / maitoa keskellä (1978). Kuva taiteilijalta ja Salon 94, New York.
”Women House” on esillä National Museum of Women in the Arts-museossa, 1250 New York Ave NW, Washington, DC, 9. maaliskuuta-28. toukokuuta.
seuraa artnetin uutisia Facebookista:
Haluatko pysyä taidemaailman edellä? Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi tuoreimmat uutiset, silmiä avaavat haastattelut ja viiltävän kriittiset otteet, jotka vievät keskustelua eteenpäin.